Viestinnälisen osaamiseni ja asiantuntijuuteni rakentuminen on ollut pitkä ja moniulotteinen prosessi, jota voidaan tarkastella monesta tulokulmasta. Erittelen tarkasteluani tiiviisti sekä opintojen että työelämän kannalta, joiden pohjalta luon yhdistelmän näistä kattamaan yleistason viestinnän asiantuntijuuteni ja osaamiseni.
- Osaaminen ja asiantuntijuus opinnoistani.
Yleisellä tasolla erityisesti opintoja tarkasteltaessa, polkuni on lähtenyt liikkeelle viestinnän perusopinnoista. Viestinnän opintojen alkuvaiheessa painottuu teoreettiset tulokulmat, käsitteet ja viestinnän tutkimuksen erilaiset painopisteet. Opintojen edetessä opintojen painopiste siirtyi lähemmäksi erilaisia erikoistumisalueita ja työelämää.
Opinnoista saatu teoreettinen osuus on mielestäni ennen kaikkea valmentanut minua “viestintämäiseen ajatteluun”. Tarkoitan tällä käsitteellä kykyä tarkastella erilaista tilanteita ja ilmöitä viestinnällisestä perspektiivistä. Esimerkiksi tarkastellessani jonkun esiintymistä, työelämän vuorovaikutustilanteita tai yrityksen vuorovaikutusta sosiaalisessa mediassa, tarkasteluni tapahtuu usein juuri viestinnän kontekstissa, vaikka en sitä edes tietoisesti tekisikään.
Tämä ajattelutapa on toiminut keskeisenä pohjana sille, että opinnoissa on voinut syventää asiantuntijuuttaan. Viestinnän opinnoissa pääsee tekemään erilaisia valintoja sekä viestinnän erikoistumisopintojen että vapaavalintaisten opintojen suhteen. Olen tehnyt valintojani sen perusteella, mihin suuntaan olen asiantuntemustani halunnut kehittää.
Opintojeni erikoistumisessa olen fokusoitunut ennen kaikkea digitaalisuuteen ja teknologiavälitteiseen vuorovaikutukseen. Kandidaatintutkielmani aiheena oli asiakkaiden sitouttaminen sosiaalisessa mediassa ja maisterintutkielmani aiheena oli luottamuksen rakentuminen teknologiavälitteisesti toimivassa startupissa. Viestinnän työelämäopinnoissa olin mukana kehittämässä viestintäkäytänteitä intranetiin eräälle IT-talolle sekä kehittämmässä verkkosivuja eräälle energia-alan yritykselle. Osaamiseni ja ymmärrykseni erilaisista teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen tilanteista ja konteksteista on näiden opintosuoritusten kautta laajalla ja monipuolisella tasolla ja koen, että asiantuntijuuteni voisi palvella erilaisia yrityksiä ja organisaatioita.
Olen opinnoissani kehittänyt asiantuntijuuteni teknologiavälitteisestä vuorovaikutuksesta ja laajemmin digitalisaatiosta myös valinnaisten opintojen kautta. Teknologiavälitteinen vuorovaikutus on vain yksi osa työelämän ja yhteiskunnan digitalisaatiota ja koen, että ymmärtääkseni paremmin teknologiavälitteistä vuorovaikutusta, minulle oli tarkoituksenmukaista kehittää ymmärrystäni myös digitalisaatiosta ja digitaalisestä työelämästä laajemmin. Tämän vuoksi opintoiheni kuului digitaalisen elämän opintokokonaisuus, joka kehitti osaamistani esimerkiksi työelämän digitalisoitumisesta, digitalisaation tulevaisuudesta ja asenteista digitalisaatiota kohtaan. Nämä tulokulmat ovat erityisen tärkeitä myös teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen ymmärtämiseen, sillä työelämässä digitaalisia ratkaisuja ei aina tehdä vain teknologiavälitteinen vuorovaikutus edellä.
Opinnoissa olen myös opiskellut kauppatieteitä, joista suurimmalla fokuksella digitaalista markkinointia. Eritysesti yksityisellä puolella viestintään liittyy kaupalliset intressit ja kaupalliset mittarit. Täten yritysten liiketoimintaa koskevien periaatteiden ymmärtäminen myös viestinnän kontekstissa on keskeinen osa asiantuntijuuttani. Ymmärrän, että viestintä monilta osin palvelee kaupallisia intressejä ja monet viestintää koskevat päätökset ja ratkaisut tuleekin asettaa kaupalliseen viitekehykseen. Digitaalinen markkinointi on antanut myös käytännön osaamista myös viestintään liittyen, sillä usein markkinoinnin ja viestinnän työtehtävät ja vastuualuet ovat osittain päällekkäisiä. Digitaalisen markkinoinnin opinnot ovat antaneet myös avaimia viestinnän mittaamiseen työelämässä.
2. Osaaminen ja asiantuntijuus työelämästä
Työelämässä ensimmäiset askeleet kohti asiantuntijuuteni kehittymistä otin jo ennen opintoja. Tein ennen opintoja sekä opintojeni alkuvaiheessa useamman vuoden asiakaspalvelutyötä. Asiakaspalvelu itsessään vaatii sekä kehittää vuorovaikutustaitoja ja auttoi minua oppimaan siitä, miten työelämässä ollaan vuorovaikutuksessa.
Opintojen maisterivaiheessa siirryin ensimmäistä kertaa asiantuntijatyöhön. Aloitin tuolloin työskentelyt Lenz Projects -nimisessä rekrytointi- ja konsultointistartupissa. Siitä lähtien olen työskennellyt useiden eri startupien parissa. Startupeissa työskentelyssä on päätynyt erilaisiin työelämän vuorovaikutustilanteisiin, kuten rekrytointihaastatteluihin, myyntitapaamisiin ja sidosryhmätapaamisiin. Lisäksi olen kehittänyt startupien sisäistä ja ulkoista viestintää.
Tärkeimmäksi asiantuntijuuden elementiksi minulle on kuitenkin kehittynyt se, että miten yrityksestä tulee viestiä eri sidosryhmille. Startupit ovat usein tunnettuudessaan suurempia yrityksiä jäljessä, joten startupeille on erityisen keskeistä viestiä itsestään asianmukaisesti. Esimerkiksi verkkosivuja luodessa minulle on kehittynyt vahvaa osaamista siitä, miten luoda erityisen vaikuttavaa sisältöä erilaisille kohderyhmille.
Startupeissa työskentely on kehittänyt minun päätöksentekokykyä, yhteistyötaitoja ja itseohjautuvuutta. Startupeissa päätöksenteko on usein melko emergenttiä ja osallistumiseni päätöksentekoprosesseihin on kehittänyt kykyäni löytää tarkoituksenmukaisia ratkaisuja. Startupeissa päätökset tehdäänkin usein yhteistyössä ja tasavertaisista lähtökohdista, jonka vuoksi kuunteleminen, osallistaminen ja kompromissikyky ovat tärkeitä, joita olen itsekin päätöksenteossa kehittänyt. Asiantuntijuuteeni on siis kehittynyt vahva osaaminen olla vuorovaikutuksessa erilaisissa päätöksentekotilanteissa.
Startupeissa työskennellessä olen usein ollut myös ainoa viestinnän asiantuntija. Tämän vuoksi olen itse ollut vastuussa viestintäkäytänteiden kehittämisestä. Olenkin auttanut starupeja kehittämään viestintäänsä tarkoituksenmukaisemmaksi. Usein varsinaisia detaljitason viestintäkäytänteitä ei ole luotu, vaan ennemmin fokusoitu yleistasolla esimerkiksi tiedonkulkuun ja palautevuorovaikutukseen. Tosin työssäoppimisen jaksolla autoin erästä teknologia-alan yritystä viestintäkäytänteiden kehittämisessä, mutta käsittelen sitä tarkemmin sitä koskevassa osiossa.
3. Koonti
Minun asiantuntijuuteni ja osaamiseni ovat viestinnän ja vuorovaikutuksen osalta laajat ja kattavat. Kiinnostukseni on painottunut erityisesti teknologiaväliseen vuorovaikutukseen, viestintäteknologioihin ja startupeihin. Erityisesti asiantuntijuuteeni liittyy kyky auttaa eteenpäin erilaisia toimijoita, jotka tarvitsevat apua tai ymmärrystä erilaisiin viestinnän ja vuorovaikutukseen haasteisiin, kehityskohtiin tai ylläpitoon. Ymmärrän esimerkiksi teknologiavälitteisesti toimivan työyhteistön erityispiirteet ja ne asiat, mihin tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Asiantuntijuuteeni liittyy myös kyky tuottaa vetoavaa ja vaikuttavaa sisältöä, esimerkiksi teksti- ja videomuodossa. Pystyn auttamaan yrityksiä ja organisaatiota käyttämään viestinnällisiä keinoja esimerkiksi markkinointiin, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, asiakkaiden sitouttamiseen tai brändin kehittämiseen. Minulta löytyy siis osaamista ja asiantuntijuutta sekä sisäiseen että ulkoiseen viestintään.